Tikkaustaulujeni tarina alkoi likimain tästä kaupasta:olin edellispäivänä nähnyt pienen tikkaustyön eräällä antiikkimoolilla ja kun tulin tänne OLD CANDLE BARN-storeen,niin näin samanlaisen täällä ja silloin napsahti päässä---ei varmaan ihan kokonaan käsityönä tehtyjä,kuten tuotteen takana luki.Sitten useita prisiis samanlaisia tuli vastaan ja selvitettyäni kuinka niitä tehdään,totuus olikin ihan jotain muuta.Kyllä ne kiinassa koneella oli valmistettu,pistomuotin avulla.Siitä se ajatus sitten lähti etenemään ja mietintämyssyssä oli noin neljä kuukautta,kunnes rohkaistuin ja tein ensimmäiset omalla,vapaalla käsialallani.Kehystin yhden puotiini ja myin sen samantien ja ihan oikeasti olin onnesta ymmyrkäisenä,kun asiakas vilpittömästi kehui kuinka kiva se on ja hän on sittemmin ostanut niitä useita sekä itselleen,että lahjaksi.Tuosta startista on nyt kolme ja puoli vuotta ja juuri joulukuulla meni tuhannes taulu uuteen kotiin.Olen yrittänyt valmistaa ainakin yhden päivässä,mutta joskus on muita töitä ja jää päiviä väliin,ettei ehdi tai ole inspiraatiota.Sitten taas jokupäivä yllätin itseni ja teen kolmekin tikkausta putkeen.Viimeisen kuukauden aikana useat työt ovat valmistuneet yön hiljaisuudessa.Olen kärsinyt jonkun viikon taas pääkivusta ja herään monesti yöllä kello kaksi-se on katsomattakin kahden aikaan!!- sitten tikkaan yhden työn,menee parikolme tuntia ja painun takaisin pehkuihin.Pääkipu ei näinkään ole hellittänyt,mutta nukuttua on saanut aamuun saakka.Voi taas kun katselen näitä PA:n kuvia ,tulee aivan hirviän kova ikävä sinne.Menossa olen,mutta aikaa en vielä ole varmistanut,siitä kerron sitten,kun se aika joskus tulee.